04.12.2012

Itävalta ajaa kestävyyttä eurooppalaisen ruokamallin rungoksi

Itävalta ehdottaa, että Euroopan unioni omaksuu uuden eurooppalaisen ruokamallin, jonka perusajatuksena on kestävä ruokatalous. Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen mukaan Suomi tukee aloitetta uuden eurooppalaisen ruokamallin kehittämisestä.

Malli edistäisi paikallisen ruuan mahdollisuuksia ja ruuan arvostusta. Tavoitteita olisivat myös ruokaturva, elintarviketurvallisuus ja laadukas ruoka. Asiasta keskusteltiin EU:n maatalous- ja kalastusneuvostossa.

Ruokamallia laajennettava pellolta pöytään

Koskisen mielestä Itävallan nostamat aiheet on otettava huomioon, kun suunnitellaan miten Euroopan maataloustuotantoa jatkossa ylläpidetään ja uudistetaan.

- Olen samaa mieltä Itävallan kanssa siitä, että on tullut aika laajentaa eurooppalaista maatalousmallia ottamaan paremmin huomioon koko elintarvikeketju pellolta pöytään -periaatteen mukaisesti, ministeri totesi.

Koskisen mukaan kuluttajat arvostavat koko ajan enemmän ruuan saatavuuden varmistamista, laadukasta ja turvallista ruokaa sekä omaleimaisia, paikallisia ruokia ja raaka-aineita. Tällaisen tiedon odotetaan löytyvän myös pakkausmerkinnöistä.

Lähde: Ruokatiedon uutiset