Luomua helppo saada ja käyttää

Ruoalla on tärkeä rooli meidän kaikkien hyvinvoinnissa. Meillä Kallio-Kuninkalassa ruoanvalmistuksen keskeisinä kriteereinä korostuvat luomuruoka, sesonginmukaisuus, lähituottajat, eettisyys. Pidän tärkeänä myös sitä, että ruoka on aina alusta asti henkilökuntamme valmistamaa. Haluan tarjota asiakkaille puhdasta ja ravitsemuksellista ruokaa, jonka tuotantokriteerit ja alkuperä ovat kaikille selvitettävissä. Koen, että näillä pienillä tekemilläni valinnoilla on suurempi merkitys, jos saamme asiakkaat innostumaan näistä samoista asioista” kertoo Jutta Salmi, Salmi Cateringin yrittäjä. Salmi jatkaa entisen yrittäjän jalanjäljillä Kallio-Kuninkalan kurssikeskuksen keittiössä Järvenpäässä.

Kurssikeskuksella on kolme Luomua-tähteä. ”Vaikka käytämme jo nyt runsaasti luomutuotteita, on tavoitteena lisätä luomun käyttöä jatkossakin. Jauhamme jauhoja itse luomuviljasta, jonka ostamme läheiseltä tilalta. Mehut ja hillot tilaamme Vavesaaren tilalta. Hankimme tuotteemme enimmäkseen Sato-tukun sekä Keskon kautta. Molemmilla toimittajilla on kattava valikoima luomutuotteita useissa eri elintarvikeryhmissä.” – Salmi kiittelee.

Kasvisruokien osuus ruokalistalla on yli puolet. Päivällisruoka on lähes poikkeuksetta kasvisruokaa. Lounaalla on aina tarjolla lämmin kasvisruokavaihtoehto, sekä runsas ja monipuolinen salaattipöytä. Talvella käytössä on sesongin mukaisesti enemmän juureksia.

Luomun hyötyinä Salmi näkee raaka-aineiden puhtauden sekä asiakaskunnan arvomaailman kohtaamisen. Tämän vuoksi luomutuotteet ovat runsaassa käytössä, eikä niiden saatavuuskaan ole ongelma. Luomun lisäksi yrityksessä vaalitaan myös muita kestävän kehityksen periaatteita. ”Haluamme tarjota asiakkaille hyvää. Taideyliopiston asiakaskunta arvostaa luomuruokaa. Talvella on kasviksissa välillä vähän huono laatu, mutta toisaalta omilla valinnoilla tähänkin voi vaikuttaa. Tänä päivänä luomua saa helposti ja luomutuotteiden käyttö onkin ollut suurta heti yrityksen alusta lähtien. Tiedostan, että luomu on hieman kalliimpaa vaikkakin vertailua normaaleihin raaka-aineisiin en ole tehnytkään. Itselläni on kokemusta yrittäjyydestä vain vajaa vuosi, mutta koen luomun tuovan lisäarvoa tuotteillemme.”
Salmi pyrkii yrityksen toiminnassa myös ehkäisemään jätteiden syntyä. ”Hävikin määrä on meillä kuitenkin todella kohtuullinen eikä tuotteita mene roskiin.”

Kallio-Kuninkalassa tuetaan kestävää kehitystä, mikä näkyy kurssikeskuksen arjessa ja vihreissä arvoissa. Peltoja luomuviljellään ja sähkö valitaan huolellisesti huomioiden energiayhtiöiden ympäristövalinnat. Henkilökunta on sitoutunutta ja tietää, miten hävikkiä hallitaan, jätteitä lajitellaan ja säästetään vettä, sekä energiaa. Myös asiakkaat ovat ympäristötietoisia ja osaavat lajitella jätteet oikein kierrätettäväksi.

Kallio-Kuninkala, Järvenpää
Sibelius-Akatemian Musiikkikeskus on toiminut Kallio-Kuninkalassa vuodesta 1987. Toimintaa tukee ja ylläpitää Leonora ja Yrjö Paloheimon säätiö, vaalien vanhan Tuusulan arvokasta kulttuuriperinnettä ja suomalaisittain ainutlaatuista Tuusulanjärven taiteilijayhteisön historiaa. Kurssikeskus tarjoaa nuorten muusikoiden koulutusta, konsertteja ja juhlia ympäri vuoden, ja kesäaikaan Kuninkalan kesäkahvila palvelee myös muita vieraita.

Tutustu lisää www.kuninkala.fi

Teksti: Reetta Toivanen
Kuvat: Kallio-Kuninkala